Ammattiliikenne voi olla hiilineutraalia jo nyt. Tekniikka on olemassa, eikä se vaadi edes suuria investointeja. Kuljetusliike A2B tarjoaa asiakkailleen Ivecon kuljetuskalustolla aidosti ilmastoystävällistä logistiikkapalvelua. Biokaasulla ajettaessa myös autojen lähipäästöt ovat lähellä nollatasoa.

ammattiliikenne

A2B on Suomen ensimmäinen kuljetusliike, joka operoi kotimaisesta jätteestä tehdyllä biopolttoaineella noin 50 biokaasuautollaan.

Iveco on Euroopan suurin kaasukäyttöisten ammattiliikenteen ajoneuvojen valmistaja. Yritys on tehnyt kaasumoottoreita jo 25 vuotta, koko ajan tekniikkaa kehittäen. Iveco Finland ja A2B ovat tehneet pitkään yhteistyötä.

Ivecon myyntijohtaja Tuomas Virénin mukaan kaasu on erinomainen polttoaine tavaraliikenteeseen.

– Biokaasu on lähellä tuotettua ilmastoystävällistä kotimaista energiaa, jonka tuottamiseen jokainen meistä suomalaisista osallistuu. Valmistuksessa hyödynnetään hävikkiruokaa, biojätteitä ja tehtaiden sivuvirtoja.

Polttoaineen lähipäästöt alas

Lähipäästöillä eli hiukkaspäästöillä on suora vaikutus ilmanlaatuun. Niiden tiedetään aiheuttavan ennenaikaisia kuolemantapauksia ja altistavan sairauksille.

Kaasulla ajettaessa polttoaineen lähipäästöt ovat hyvin lähellä nollaa. Kaasuautojen vaatima infrakin on jo olemassa. Tankkausasemia on kattavasti varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa.

– Kaasukäyttöisellä autolla pystytään liikennöimään järkevästi koko maassa, sillä autojen toimintasäde on hyvä, Virén kertoo.

– Ainoa ero dieseliin on se, että auto käydään tankkaamassa kaasuasemalla. Lisäksi biokaasun käyttö tulee ajossa selkeästi dieseliä edullisemmaksi. Sen ansiosta pystymme tarjoamaan palvelut kilpailukykyisin hinnoin. Lisäarvona on ekologisuus, A2B:n perustaja Tero Kakko jatkaa.

Suoraa hyötyä asiakkaille

– Olemme ekologisen kuljettamisen pioneeri Suomessa. Jos emme ajaisi kaasulla, siihen käytetty jäte mätänisi ja tuottaisi metaania, joka on hiilidioksidia monin verroin haitallisempi ilmastokaasu, Kakko toteaa.

Hän vakuuttaa, että lähipäästöttömyys on pitävä palvelulupaus, jonka asiakas voi siirtää suoraan omaan liiketoimintaansa.

Asiakas voi myös kirjata päästötasot omiin vastuullisuusraportteihinsa. A2B laskee asiakkaan säästyvät päästöt verrattuna dieselautoihin.

Kaasuautot yleistyvät

Joulukuun 2020 alussa voimaantullut 16-tonnisten ja sitä raskaampien kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuki on näkynyt Ivecollakin lisääntyneenä kaasuautojen kysyntänä.
– Yritykset ovat hereillä, mikä on tärkeä asia liikenteen päästöjen leikkaamisessa, Virén iloitsee.

Tämä artikkeli on julkaistu myös Helsingin Sanomien Vastuullisuus-liitteessä, joka julkaistiin Kuukausiliitteen välissä 6.3.2021.

Lue lisää ekologisista kuljetuksista ja A2B:stä yrityksenä.

Tutustu myös monipuolisiin kuljetuspalveluihimme – pikakuljetukset, jakelut yrityksiin, kotiinkuljetukset ja kylmäkuljetukset.

Ekologisilla kuljetuksilla konkreettista ilmastotyötä.

“Tarjoamme kuljetuspalveluita käyttäville yrityksille konkreettisen ja helpon keinon pienentää hiilijalanjälkeään. Toimintamme taustalla on aito halu tehdä hyvää liiketoimintaa ja vaikuttaa maailman tilaan”
– A2B:n perustaja ja toimitusjohtaja Tero Kakko

Haluan, että minuun otetaan yhteyttä.